talvea odotellessa

maanantai 19. heinäkuuta 2010

101 kohtaa helenistä

1.   olen syntynyt kuopiossa ja asunut siellä viisi ensimmäistä vuottani
2.   äiti on leppävirralta ja isä keiteleeltä kotoisin
3.   minulla on kaksi nuorempaa veljeä (tällä hetkellä toinen on kuollut sairauteen ja isä myös)
4.   minä olen aina halunnut siskoa, mutta en ole koskaan saanut :)
5.   kuopiossa on tälläkin hetkellä äidin sukua
6.   pidän kuopiosta tosi paljon
7.   myöhemmin aikuisiällä (ei ollut vielä perhettä) olen opiskellut kuopion koti - ja taideteollisuus 
      oppilaitoksessa suunnitteluvoittoista kudontaa kouluasteella (opistoon meno oli kiikarissa, mutta tuli   
      muutos suunnitelmiin : ukko)
8.   se kuopiosta, muutimme jyväskylään ja menin kansakouluun ja siellä tyttölyseoon
9.   kävin keskikoulun ja meillä oli tosi kiva neljän likan poppoo, tosi kiva, olen myöhemminkin tavannut 
      muutaman
10. harmittaa etteivät vanhemmat "pakottaneet" minua käymään lukiota, olisin halunnutkin opeksi
11. minulla oli muita suunnitelmia 15 - 16 vuotiaana, joten jätin keskikoulun
12. muutin helsinkiin ja 17 vuotiaana aloitin nuorisotyöntekijän kolmevuotisen koulutuksen (ev lut kirkon)
13. minulle on ollut tärkeää kehoittaa nuoria käymään lukio, jos yhtään kiinnostaa (oman missaamisen takia;)
14. tulin takaisin jyväskylään ja olin vähän aikaa maalaiskunnassa töissä ja myöhemmin srk:ssa viransijaisena 
      muutaman vuoden
15. menin oriveden opistolle kuvataidelinjalle vuodeksi ja yritin pari kertaa hakeutua (olin pääsykokeissakin,
      turussa kaksi viikkoa) kuvataideopetukseen helsinkiin ja tosiaankin turkuun
16. en päässyt sinne, kumpaankaan, hesassakin pääsin kokeisiin
17. pidin eka näyttelyn ja yhteen yhteisnäyttelyyn minulta valittiin 2 - 3 työtä (en muista enää, kauan aikaa
      sitten)
18. menin kuopioon tosiaankin suunnittelujuttuun (kouluaste, nykyään olisin kudonnan artesaani)
19. sitten tulee muutos elämään, hyvässä ja pahassa
20. avioiduin ja muutin tampereelle
21. olen täällä vieläkin (vuodesta 85), enkä ole kotiutunut
22. kaikki kolme lastani ovat syntyneet täällä, poika (naimisissa ja lapsi), tyttö ja nuorempi tyttö 15
23. menneiden ihmissuhteiden kanssa olen tasapainossa = ei riitaa eikä kinaa, autetaan jos voidaan ja jos tarvitsee
24. olen tampereella pitänyt grafiikanvedoksia esillä viime kesänä pienessä paikassa
25. tiedän uusia töitä (taide) syntyvän, ajallaan
26. olen alkanut hiljalleen löytämään takaisin omia asioitani
27. tultiin tallinnasta ja epäonneksi istuimme ihan liian lähelle "negaihmisiä"
28.tilanteen jälkeen huomasin olevani vapaa ja se teki minut onnelliseksi
29. meillä asuu kalevi, vanha herra, "kisu"
30. olen nostalginen, yksi vanha venäläinen mies lauloi ja soitti kitaraa (taidokkaasti), olisin voinut kuunnella 
      häntä pitkäänkin
31. tauko, kuuntelin ville valoakin :) ja hävitin valokuvat vahingossa
32. nyt aamulla uudelleen luettuani iltasen tekstin, kaikki hyväksytty, kaikki oli kirjoitettu niin kuin se on:)
33. olen rehellinen, joskus liiankin (saan tyttäriltä joskus palautetta)
34. minulle on tärkeää  oman tien löytyminen (kaikkien kohdalla), joskus heti, joskus myöhemmin mutta
      oikeaan suuntaan
35. olen alunperin nuorisotyöhön suuntautunut, mutta kovin nuori olin tällöin, kuvalliset asiat ja käsiteollinen
      maailma ovat läsnä olleet aina
36. huonossa yhteiskunnallisessa tilanteessa kouluttauduin terveydenhuollon perustutkintoon yli kymmenen
      vuotta sitten ja teen sillä ammatilla töitä (lähihoitaja ent perushoitaja)...tosin olen opiskellut ammattikorkeassakin geronomiaa, mutta keskeytin sen muutamasta pätevästä syystä, olkoon
37. pidän ihmisistä ja oikeastaan tuosta työstäkin (ajattelen enemmän kuin pitäisi:)
38. puolustan niitä ihmisiä, joiden parissa teen hommia
39. inhoan jääkiekkoa (paitsi jyppiä fanitin), mutta jos pelaisin jääkiekkoa olisin varmasti puolustaja
40. minusta saa usein väärän käsityksen
41. sitä olen monesti ihmetellyt
42. kaupassakin vartijat kyylää (tyttäret sanovat, että kaikkia), minua loukkaa se henkikökohtaisesti, koska
      katselen asioita ja mietin mitä ostaisin jne
43. minua öllöttää muutenkin kaikki kyttääjät, kerrostalo (nyt ne kerrostaloparkkipirkkojuttu;), ihmisiä
      velvoitetaan toisia kyyläämään, en voi pahempaa kuvitella
44. olen usein se, joka soittaa apua toisille (ambulanssia tms) töissäkin huomaan sen usein olevan niin
45. kaikki eivät minusta ollenkaan pidä, joskus tuntuu että kerään vaan vihamiehiä
46. on ystäviäkin, muutama, työpaikallakin
47. tunneihminen
48. intuitiivinen
49. vaistoan asioita (joskus väärinkin, mutta osaan zuumata asioita oikeisiin raameihin)
50. olen iloinen lapsistani ja lapsenlapsestani ja hänen äidistä ja hänen perheestään
51, olen kasvanut ilmaisemaan mielipiteeni (reagoin aina oikeaan tilanteeseen, vääryyteen tms) ja siksi minusta
      ei aina pidetä
52. mutta osaan loppujen lopuksi tilanteen päättää "hyvin" eli selvittää asioita niin paljon kuin itse voin tulla
      vastaan, vieraidenkin kohdalla
53. löysin itsestäni kasvien kasvattajan (puutarha parvekkeella kukoistaa, ihan oikeasti)
54. villiviini tosi hieno köynnös ja tykkää kasvaa
55. katsotaan talvi
56. rakastan muuten kevättä, syksyä (eniten) ja talvea ja kesää (en kovin)
57. maana rakastan venäjää ja eestiä
58. voisin kuvitella asuvani esim eestissä
59. nuorena tyttönä haaveksin meneväni viipurin taidekouluun (piirustuskouluun) ja näin untakin siitä
60. kävin norkoilemassa viipurissa (silloin kun olin kuopion koulussa)
61. tykkään löytää puhdassydämisiä ja avarasydämisiä ihmisiä, näin blogeissakin
62. luotan hiukan (aikaisemmin enemmänkin, mutta siperia opettaa) kuviin, joita ihmisistä saa esim blogien
      kautta
63. minulla on suunnitelmia
64. on aina ollut
65. ja ne peilautuvat aina tilanteiden mukaan, voimavaroiksi
66. olen siitä asenteesta iloinen
67. haluaisin sen opettaa porukoille mutta se ei aina onnistu
68. olen kissaihminen
69. meillä on joskus koira hoidossa (kerrankin viisi viikkoa), tykkään siitäkin
70. paitsi, olen laiska viemään koiraa pissalle aamuisin
71. teen velvollisuudesta kaikki aika hyvin
72. vaikka ei olisi fiilistäkään
73. se on varmasti hyvä asenne terveysalalla työskennellessä
74. en ajattele ihmisistä minkä maalaisia he ovat
75. juttelen kaikkien kanssa niin kuin kenen tahansa
76. kärsin vähän tuosta mamukeskusteluista
77. minua suorastaan öllöttää kakan jauhaminen mamujutuissa
78. erityisesti se, että asiasta tehdään oikein "nootti"
79. oksettaa suorastaan
80.  greenpeacen joukoissa voisin joskus seisoa jossain pelloilla...mummompana
81.  tykkään pienestä anarkiasta, oikeasta asenteesta (mielestäni)
82.  kun teen työtä esim nuorison / vanhusten parissa, olen heidän puolella (sen takia voin olla huono
       työntekijä työnantajan näkökulmasta:)
83.  en ole asunut meistä katsottuna ulkomailla pitempään
84.  oriveden ajalla oltiin kämppiksen kanssa tukholmassa joulun aikana kuukauden verran töissä (minä olin
        ison sairaalan keittiössä ja hän oli kahvilassa ja vähän aikaa siivoamassa)
85.   vuonna 85 muutin tampereelle
86.   poika syntyi 86 samoihin aikoihin kun  ydinvoimala räjähti ukrainassa
87.   olen tehnyt useita interrail - matkoja nuoruudessa (olen sitä ikäluokkaa;)
88.   vanhempi tytär kavereineen on käynyt myös
89.   minä matkustin yksin eikä pelottanut yhtään (osaan hyvin naamioitua ja sulautua:)
90.   ajattelin vielä jatkaa samaa rataa kunhan likat jatkavat juttujaan omilleen ja äiti voi kanssa jatkaa
         juttujaan
91.    vuonna 91 tytär syntyi, rakas
92.   joskus koen kuitenkin "ajatuksen säteellä ei yhtään ystävää" (tuomari nurmio) henkisellä tasolla:(
93.  elämässäni kolme vaikuttavaa kaupunkia, kuopio ja jyväskylä (yhteyksiä vielä paljonkin, äiti) ja tampere
       (josta en pidä)
94.  pyöräilen ränkällä vanhalla combipyörällä (kulkee pitkiäkin matkoja)
95.   nuorin tytti syntyi vuonna 95, rakas
96.  omistan ajokortin ja olen autoillut (20 - 47 vuotiaaksi) nyt en enää halua (52)
97.  isäni opetti perheensä ajamaan, äidin ja veljet ja minut ja sillä lailla saatiin ajokortit kaikki
98.  käytän yleisiä kulkuvälineitä, voi ajatella ja istua ihan rauhassa, katsella ihmisiä jne
99.  rakastan valokuvia ja kaikkea visuaalista

100. olen elokuvafriikki, esim tampereen lyhytfilmifestarit ovat jo kuutena vuotena olleet must

101. minulla on suunnitelmia

5 kommenttia:

  1. anteeksi tekstin rivitys muutti muotoaan blogissa;)

    VastaaPoista
  2. Helen, en tiennyt, että et pidä tampereesta.

    VastaaPoista
  3. en ole pahemmin tuntenut tarvetta tuoda sitä julki...se on vaan ollut niin

    VastaaPoista
  4. Meillä täällä Støssä on oikea tamperelaisten keskittymä. Jos niilläkin on samanlaisia ajatuksia entisestä kotikaupungistaan :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Avletto/lauri, olet kyllä lohduttava. Ei muuta kun "kartalla ylemmäksi" :). Terveiset Vaajakoskelta, kirjaston koneelta. Lähisukulaisasioissa, äiti.
    terv helen

    VastaaPoista